Minä rakastan sanoja.

Olen tanssinut ja pitänyt siitä. Olen pyörinyt hameessa ja maalannut huuleni punaiseksi. Sinä olet saanut minut nauramaan ja pitämään sinusta yhä enemmän ja enemmän. Elämäni ensimmäinen ooppera ja mikään ei ollut vikana. Olen käynyt lenkillä ja puhunut sydämeni tyhjäksi. Olen puhunut onnesta ja siitä miltä se tuntuu. Miltä tuntuu hymyillä aamusta iltaan. Olen kertonut miltä tuntuu, kun elämä on hyvää.

Minä kirjoitan elämäni ilmaan ja annan tuulen vaihtaa sanajärjestystä jos se haluaa, sillä olen valmis kaikkeen. Muutama päivä joululomaan ja se on ainoa asia, joka saa minut hieman surulliseksi. En vain tahdo, sillä loma tarkoittaa yksinäisyyttä. Loma tarkoittaa, että tämä vuosi on loppumassa. Loma tarkoittaa syntymäpäivää. Minä vanhenen yhden vuoden, enkä taaskaan ole saanut mitänä aikaiseksi. En ole muuttanut elämää, en omaani enkä kenenkään muun. En tiedä mitä minä teen elämälläni.

Minä tykkään kirjoittaa ja muodostaa lauseita. Oikeastaan minä rakastan sitä. Minä rakastan sanoja. Minä haluaisin osata kirjoittaa. Kirjoittaa sellaisia tekstejä jotka muuttaisivat maailman yksi sana kerrallaan - ehkä jonain päivänä.

Minä olen onnellinen.

 Ehkä mä joku päivä kykenen muuhunkin kuin yhden kuvan postaukseen. Mä olen onnellinen. Enemmän kuin onnellinen. Mä olen rakastunut elämään ja tässä ei ole mitään vikaa. Mä haalin muistoja ja ajatuksia, mutta vain hyviä sellaisia. Ei tässä elämässä ole aikaa murehtia. Eilen oli joulukonsertti ja tutor kehui mun eläytymistä kuorossa sekä kutsui mua kauniiksi - ehkä eilen mä olinkin sitä. Ehkä välillä mä olen kaunis. Ehkä. Mun kasvoille on noussut hymy, joka ei huoju edes kovimmassa tuulessa. Mua laulattaa jokainen päivä ja mun ajatukset on pilvissä. Joku sanoi, että ihastuminen tultuu tältä ja ehkä mä olen ihastunut. Ehkä. Minä rakastan halauksia ja tähtitaivasta, sekä pimeitä aamuja. Uusi jakso vie multa voimat, tiedän sen nyt jo, mutta sekään ei haittaa. Mikään ei haittaa. Sinä tanssit minun mielessäni ja minä pidän siitä. Minä haluan elää, rakastaa ja olla rakastettu. Viime postauksessa halusin voida hyvin aina. Nyt mä voin. Voin paremmin kuin hyvin ja kukaan ei voi ymmärtää miksi minä hymyilen joka hetkessä. Tämä on vuoden viimeinen kuukausi, tämän vuoden viimeinen luku on alkanut. Kirjoitetaan tarinalle hyvä loppu. 

Voin hyvin.

Joskus pitää heittäytyä. Antaa mennä ja elää täysillä. Nauttia niistä hetkistä. Jäädä kotiin nukkumaan kun ei huvita tehdä mitään muuta. Lähteä juoksemaan vaikka ei edes huvittaisi. Syödä mitä huvittaa ja miettimättä mitä se aiheuttaa. Rakastua sydämensä pohjasta vaan rakastumisen halusta. Lukea kokeeseen viikkoa aikaisemmin, vaikka muut vetää sen läskiksi.  Laulaa metsässä ja tanssia. Itkeä huonoina päivinä. Olla rohkea, vaikka oikeasti pelottaa. Kiivetä korkealla vaikka alastulo ei välttämättä onnistu. Nähdä sellaisia unia joiden toteutuminen olisi unelmaa. Antaa sateen kastella. Olla onnellinen ilman mitään syytä.

Maailmankaikkeus on pyörinyt ja pyörinyt ja pyörinyt - mä olen pyörinyt sen mukana. Hoen voivani hyvin, vaikka se ei ole aina totta. Ehkä mä haluan voida aina hyvin ja siksi hoen. Luoda vaikutelman, että mulla on aina kaikki hyvin. Yrittää aina olla hymyä, sillä onnellisuus on surullisuutta parempaa. Jos mä tarpeeksi kauan huijaan itseäni voimaan aina hyvin niin, ehkä joskus voin aina hyvin? Ehkä.

Niillä on kasvot, joilla tanssii miljoonia ilmeitä.

Mä inhoan katsoa kauniita ihmisiä. Niillä on semmoinen hymy joka loistaa ja kasvot, joilla tanssii miljoonia ilmeitä. Mä inhoan valokuvien ottamista. En osaa olla niissä normaalisti, enkä ikinä näyttää kivalta. Mä inhoan itseäni. Inhoan sitä tapaa jolla hymyilen. Inhoan mun nenää, suuta ja koko kasvoja. Inhoan mun suvussa kulkevaa kaksoisleukaa. Inhoan mun aina jumissa olevia hartioita. Inhoan mun löllöjä käsivarsia. Inhoan mun rintoja, jotka on tuntuu välillä aivan liian pieniltä. Inhoan mun vatsaa ja sitä kuinka se on aivan liian iso. Inhoan mun alavartaloa; jalkoja jotka voisivat olla miljoona kertaa hoikemmat ja takapuolta, joka ei näytä siltä kuin sen pitäisi. Inhoan mun hiuksia, jotka on ohentuneet syystä ja toisesta. Inhoan mun vartaloa, sillä ei se oo semmoinen millainen se olis mun unelmissani. Ei mun vartalo oo semmoinen kuin sen pitäisi olla. Eikä mun kasvot oo niin kauniit kuin haluaisin niiden olevan. Enkä mä oo niin hyvä kirjoittamaan, laulamaan tai olemaan ystävä kuin haluaisin olla. En oo rohkea ja en osaa piirtää. Mä pelkään korkeita paikkoja, mulla on huono käsiala ja rakkautta kaipaava sydän - vaikka en oo rakastettava. En oo oikeastaan mitään mitä haluaisin olla enkä varmasti tuu olemaan mitään miksi haluaisin tulla.
Silti, mulla on perhe, ystäviä ja unelmia. Opiskelen unelmieni lukiossa ja osaan tehdä purkkapallon. En oo jäänyt mistään paitsi ja oon saanut kokea niin paljon asioita, vaikka en olekkaan maailman kaunein tai edes laiha. En osaa laulaa, mutta silti mulla on ystäviä. En oo kaunis, mutta silti saan monta halausta koulussa. En omista virheetöntä ihoa tai suoria hampaita, mutta mulla on silti maailman paras äiti, joka on tehnyt niin paljon mun vuoksi. 
Vaikka mussa on puutteita niin oon silti elänyt.

Ruma elämä.

Elämä on maailman kaunein asia. Maailma on maailman kaunein asia. Minun haparoivat askeleeni ja elämiseen ihastunut pääni. On niin kylmä ja sade kastelee maata hitaasti. Minulla on kenties kaikki hyvin. Osaan jo melkein lukujärjestykseni ulkoa ja meidän koulun ikkunat varmasti vuotavat, sillä istuessani eilen uuden puolen naulakoilla tärisin kylmästä. Nauroin myös siinä hetkessä niin paljon. Minulla on hyviä ystäviä.
Toisaalta olen välillä myös surullinen. Minä olen yksinäinen ja välillä haluaisin vain, että saisin monta monta monta halausta. Haluaisin jonkun saavan minut nauramaan. Haluaisin koskettaa sinua ja varmistaa oletko todellinen. 
Haluaisin jonkun koskettavan minua ja varmistavan minun olevan todellinen. Todella tässä hetkessä, todella nauramassa, todella kävelemässä. 
Elämä on välillä niin rumaa. Minä olen ruma, minun blogini on ruma, minun koko elämäni on rumaa. On niin rumaa herätä aamulla, on niin rumaa syödä, rumaa kirjoittaa, rumaa huutaa, rumaa hymyillä, rumaa rumaa rumaa. Maailmankaikkeus on niin ruma, että ihan yököttää. Minua oksettaa koko elämä ja kuinka rumaa se saattaa olla. Kuinka rumaa on rakastua tai olla ystäviä. Kuinka rumaa on nauraa tai tanssia. Se kaikki on niin rumaa, että en ole koskaan rumempaa nähnyt. Ruma elämä.
Minä olen elossa edelleen. Päivä toisensa jälkeen, sillä on rumaakin rumempaa luovuttaa.

Musta on aika nastaa, kun sade maailman kastaa.

 Tämä oli persein päivä, mutta nyt mulla on yllättävän hyvä olo, kun sade hakkaa kattoa yhä kovempaa. Mun kalenteri täyttyy syntymäpäivistä ja kaukaisista suunnitelmista. Ja minä haaveilen sinun silmistäsi, prinsessoista, lämpimistä halauksista, että jaksaisin ottaa enemmän kuvia, suklaalevystä, myrskyistä, maailmanrauhasta, pitkistä hiuksista, talvesta ja siitä päivästä, että kelpaan - voi pojat, sitä päivää minä varsinkin odotan.

Mä leikin sanoilla ja itken lisää mustekyyneliä.

Yksi, kaksi yötä jäljellä ja sitten alkaa koulu - lukion toinen vuosi. Niin erilainen kuin viime vuosi.

Vuosi sitten mä kirjoitin postauksen, jonka sanoista ja rivien väleistä saattoi lukea mun pelkoni. Pelon yksinjäämisestä, pelon erilaisuudesta ja yksinkertaisesti pelon pärjäämisestä.

Mutta arvaa mitä maailma? Mä pärjäsin ja tulen pärjäämään. 

Kyllä mua pelotti, jännitti, inhotti, oksetti, itketti aina välillä, mutta sitä se elämä on. Mä olen vuodessa kirjoittanut uuden luvun, jonka sivuilla mä leikin sanoilla ja annan kyynelten virrata, sillä mun elämässä ei säästellä mitään.

Ja arvaa mitä muuta?

Mä en ole yksin vaan oon kirjoittanut tarinaani päähenkilöitä, joita voidaan kutsua myös parhaiksi ystäviksi. Mä kelpasinkin jonkun ystäväksi. Mä sain käsiä joihin tarttua, jos pelottaa.

Ja vielä yksi juttu.

 Minä rakastan aikaisia aamuja, jolloin on aikaa.

Ja jos minä uskoisin, niin kiittäisin.

Kesäkelit ja hame heilumassa tuulessa. Kuuma.

Minun pieni sydämeni on pakahtumassa onnesta. Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen sinä ja sinun nahkainen mahasi sylissäni.  Paras ystävä pitkästä aikaa ja yhtenä iltapäivänä yksinäisyyden kyyneleet.

Ikkunoita heiluttava ukkonen ja kohta kesä on kulunut.

Riemuni hiuksillasi.

 Minä tiskasin ja kuivasin yli 100 astiaa, enkä rikkonut yhtään. Minä kävelin pohkeeni ja päkiäni kipeiksi. Nukuin 3 ja puolituntia sekä hymyilin kirkossa maailman suloisimmalle tyttövauvalle. Sinun veljesi painoi sormensa kakun raamattuun ja minä taas söin sellaisen. Minä juoksin keittiöön ja kodinhoitohuoneen välillä. Minä olen silti onnellinen, että tänään junassa olisin halunnut itkeä. Kaikki on hyvin ja minä iloitsen sinun hiustesi laineilla.

Tänään olen kotona ja huomisen päivän vietän taas täysin muualla.

Me seisoimme universumin laidalla.

 

Me seisomme näkötornin huipulla ja puhalsimme toiveemme ilmaan. Sinä ja minä sekä meidän ajatuksemme, jotka puimme sanoiksi. Me katsoimme auringonlaskua ja puhuimme rakkaudesta. Me puhuimme sinun huolistasi ja minun huolistani. Minua pelotti kuollakseni olla niin korkealla, mutta maisemat olivat sen arvoiset. Joskus elämä on sellaista - päämäärä on kaunis, mutta matka sinne pelottava. 

Ja Sinä olet universumin antama ystävä viisaiden ajatustesi, typerien asioidesi, kauniiden kasvojesi ja vahvan sydämesi kanssa. 2, 4, 6 ja 8 sekä meidän juoksuaskeleemme metsätiellä keskiyön jälkeen.

Taivas oli rakkaudesta punertava.

Minä olen naurusta kipeä, lomailuun toisinaan jo kyllästynyt. En silti valita, sillä mulla on hyvä juuri tässä. Mä olen leikkinyt isosiskoa viimeiset neljä päivää ja nyt tuntuu vähän oudolta olla yksin - vaikka huomenna mä olenkin jo muualla.

Mun varpaat on jäässä ja ulkona on tuullut koko päivän. Haluaisin sadetta, jotta voisin tanssia siinä sydämeni kyllyydestä. Haluaisin myrskyn, jota voisin ihailla. 

Yhtenä iltana taivas oli rakkaudesta punertava.

Minun sydämeni haluaa matkustaa.

Mun elämä maistuu Julian yllätyssynttäreille ja jäätelölle. Mun elämä maistuu unelmien toteutumiselle ja parhaille tytöille. Mä maistan piknikin sisätiloissa ja tällä kertaa Nellin yllätyssynttärit. Mä maistan huulipunan, joka väritti mun huulia lauantain kevätjuhlassa. Mä halasin miljoonasti ihmisiä ja mulla on jo kaikkia kamala ikävä. Mä olen innoissani kesästä, mutta samalla mä jo kaipaan koulun tutuille käytäville ja luokkiin. 70 päivää enää jäljellä ja mä yritän onnistua nauttimaan vapaudesta.
Pari viime päivää on ollut huonoja. Mä olen itkenyt itselleni pari merta ja yrittänyt seilata niillä pakoon. Mä en ole päässyt pois. Ehkä mun ankkuri on vielä pohjassa kiinni tai ehkä aallot on liian kovat. Allekirjoitan itseni silti onnelliseksi tytöksi ja horisontissa siintää uusia seikkailuja.

Ja herra konduktööri! Antakaa mulle matkalippu, jolla voin matkustaa minne tahansa ja kenen tahansa luokse.

Minä opin hengittämään.

Minä löysin pellon ja minä nimesin sen maailman kauneimmaksi paikaksi. Minä nostin käteni taivaisiin ja annoin tuulen opettaa minut lentämään. Minä huusin keuhkoni tyhjäksi ja vedin uudestaan henkeä. Minä hengitin pitkästä aikaa kunnolla ja tunsin olevani täysin turvassa.
Minä kävin yksin elokuvissa katsomassa Rio 2 - minä itkin ja minä rakastin. Minä rakastin niitä värejä, minä rakastin sitä musiikkia, minä rakastin koko elokuvaa yhtä paljon kuin ensimmäistä osaa. Joku päivä minä ostan lentolipun Rio De Janeiroon ja väritän maailmani kauniimmaksi. 
Nyt minulla on kolmatta päivää kuumetta, tukkoinen pää ja pakastimessa jäätelöä - ehkä minä selviän.

Leikitään hetki ettei mua ole.

Mulla on hetkiä jolloin en halua olla olemassa, en halua olla minä. Musta tuntuu välillä niin pahalta - mä olen hukkumassa. Mä uppoan huutamatta apua. Mä eksyn kysymättä tietä. Mä tipun etsien jotain mistä saan otteen. Mä katoan kenenkään huomaamatta. Mä olen ikuisuus ja ikuisesti olemassa, en vaan aina jaksa. Leikitään hetki ettei mua ole.
Vissaveden lenkki pimeän saapuessa. Haukkuvat koirat ja Pauliina. Pauliina on mun valoni ja rohkeuteni siellä pimeässä. Pauliina on hyvä ystävä, niin kuin mun muutkin ystävät. Minä pyydän neiti aurinko ja rouva kesä, tulkaa pian takaisin. Minä kaipaan palaneita jalkapohjia ja elämistä. Kesä on täynnä suunnittelemattomia suunnitelmia – haluan vain elää enemmän kuin ikinä. Haluan olla paras mahdollinen versio minusta. Kukaan ei saa pidellä minusta kiinni. Minä aion oppia lentämään.

Minun kaktukseni kurkottelee taivaisiin.

Minulla on kaktus, joka oli pienen pieni, mutta nyt se kurkottelee taivaita kohti. Se katkeaa helposti, joten sitä pitää käsitellä varoen. Jos siihen koskee nopeasti se pistää, mutta jos vaivautuu ajattelemaan ja sitä hellästi silittää, niin se ei satuta sinua yhtään. Se kääntyy aina valoa sekä onnea kohti ja haluaa saavuttaa sen. Sillä on oma paikka missä se viihtyy. Minä katson sitä ylpeänä, sillä se kaktus on vähänkuin ihminen.

Ehkä minulla on liian kiire rakastaa.

Kaikki puhuvat toisilleen kielillä rakkauden. Kaikki rakastuvat yhä uudelleen ja lupaavat toisilleen yhteisen tulevaisuuden. Ehkä minulla on liian kiire rakastaa, etten ehdi rakastua.
Minä rakastan kello yhden aamiaisia viikonloppuisin ja aikaisia juoksulenkkejä, ennen kuin ihmiset ovat heränneet. Minä rakastan aurinkoa ja sadetta – minä rakastan niiden yhdistelmää. Minä rakastan kissahamettani ja elämänvärisiä tennareitani. Minä rakastan kevään tuoksua ja sitä hetkeä kun olen onnellinen. Minä rakastan lukemista ja avokadoja, vaikka niistä en oikeastaan pidä. Minä rakastan koeviikon loppumista ja ihmisten naurua. Minä rakastan halauksia ja vanhojen kirjojen tuoksua. Minä rakastan kirjoittamista, vaikka teenkin sitä nykyään liian harvoin. Minä rakastan rakastamista ja salaisuuksia. Minä rakastan onnistunutta nutturaa ja siitä, ettei meidän koulussa tarvitsi olla aina kaunis. Minä rakastan ystäviä ja kipeitä lihaksia. Minä rakastan kahtatoista kuukautta, seitsemää päivää ja Mad Fat Diaryä. Minä rakastan sinua, sinua ja sinuakin – minä rakastan koko maailmaa.

Sinua, minä en unohda koskaan.

Minä täytin viikonloppuni halauksilla, joista osaa en unohda koskaan. Minä kokosin viikonloppuuni muistoja, joista osaa en unohda koskaan. Minä puhuin viikonloppuna erillaisia keskusteluja, joista osaa en unohda koskaan. Minä katsoin viikonloppuna paljon asioita, joista osaa en unohda koskaan. Minä matkustin viikonloppuna useita matkoja, joista osaa en unohda koskaan. Minä pelkäsin viikonloppuna useita asioita, joista osaa en unohda koskaan.

Minä tapasin viikoloppuna monta ihmistä, mutta sinua minä en unohda koskaan.

En minä tiedä miten kertoisin tai miten ikuisen onnen löytäisin.

 

 

Minä halasin ystävänpäivänä kaikkia ihmisiä ja katsoin tansseja. Minä kävelin eräänä tiistaina Pauliinan kanssa ja puhuin hänelle kaikesta. Toisena tiistaina toistettiin tämä uudelleen. 

Minä olen niin väsynyt kirjoittaessani tätä. Jalat ovat kipeät liikuntatunnin laskettelusta ja kuvatkin ovat vanhoja - ei täällä ole enää lunta. Hiihtolomakin oli. Sen vietin makoillen sängyssä, Iinan kanssa ja Turussa maailman ihanimmalla kampaajalla. Haluaisin niin kertoa kaikesta, mutta tosi asia on, että ei tässä ole mitään erikoista kerrottavaa. Ensi vuodelle kurssivalintoja, alkavaa stressiä tulevasta koeviikosta ja pari kyyneltä silloin tällöin. Olen kuitenkin iloinen, tyytyväinen ja onnellinen. Huomenna kohti parasta ystävää. Viikonloppuni tulee sisältämään toista parasta ystävää, näytelmän katsomista, irrottamista ja itseensä uskomista.

Minä olen vahvempi kuin vuosi sitten ja sen minä todistan itselleni - ehkä siinä samassa myös muulle maailmalle.

"Ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää."

Minä en pelkää, sillä elämä eletään vain kerran. Jos jäät liiaksi suunnittelemaan, pohtimaan, epäröimään tai pelkäämään, niin elämä menee ohitsesi - ja se on ehkä ainoa asia, mikä tässä maailmassa on varmaa.

Hyvää viikonloppua ja maaliskuuta.

Onnellisuus on pieniä asioita ja parhaat ystävät lumisella pihalla.

Mistä mä aloittaisin?

Marraskuun lopussa, koeviikon jälkeisenä perjantaina otin junan Kajaanin Sallan luokse. Mua jännitti koko matkan, mutta kun näin Sallan pitkästä aikaa, niin kaikki se jännitys katosi. Mä halasin mun tyttöä ja vietin parhaimman viikonlopun pitkään aikaan - kiitos.

Joulukuun 19 päivä mä täytin 16. Kaikissa elokuvissa tapahtuu aina kaikkea kuusitoista vuotiaani, mutta tuleeko mulle tapahtumaan mitään? Mä en tiedä, mutta tarvitseeko mun tietää? Keittolassa kaikuva onnittelu laulu, jota mietin pahoina päivinä - väkisinkin kasvoille nouseva hymy. 
Vuosi vaihtui - nyt 2014. Mä voisin luvata itselleni elämäni parhaan vuoden taas kerran, mutta pelkkä lupaus ei riitä vaan mun pitää työskennellä sen eteen. 
Tammikussa mä lähdin moikkaamaan ystäviä entiseen kotikaupunkiin. Game Of Thrones, pimeässä huoneessa Candy Crush Saga ja Frozen - niin kaunis elokuva. Illan pimetessä Heidi ajoi mopoautonsa Lempin pihalle toinen Salla kyydissä. Mä juoksin pimeässä yllättämään Sallan - kulta parahti itkuun. Puoli tuntia siinä pihalla ja vaikka viime kerrasta, kun nähtiin oli melkein puoli vuotta, tuntui ettei mikään ollut muuttunut. Siinä pihalla me kolme seisottiin. Me puhuttiin samalla tyylillä kuin aina ennen. Me naurettiin niin, että luminen piha kaikui - se oli onnellisuutta.
Samana iltana, kun palattiin kotiin karvaista kummipoikaa ekaa kertaa sylissä. Oma koirakuume kasvaa, jos se edes on mahdollista.
Nyt on eka kuukausi - ensimmäinen luku, tätä kuukautta ohi ja tänään on ensimmäinen helmikuuta. Mä oon omistanut koko päivän koululle - milloinkohan oon viimeksi tehnyt näin? Fyysinen väsymys ja nuha, mutta mä en ole silti kaikista surullisin, sillä mulla on niin monta syytä hymyillä.