torstai 4. syyskuuta 2014

Niillä on kasvot, joilla tanssii miljoonia ilmeitä.

Mä inhoan katsoa kauniita ihmisiä. Niillä on semmoinen hymy joka loistaa ja kasvot, joilla tanssii miljoonia ilmeitä. Mä inhoan valokuvien ottamista. En osaa olla niissä normaalisti, enkä ikinä näyttää kivalta. Mä inhoan itseäni. Inhoan sitä tapaa jolla hymyilen. Inhoan mun nenää, suuta ja koko kasvoja. Inhoan mun suvussa kulkevaa kaksoisleukaa. Inhoan mun aina jumissa olevia hartioita. Inhoan mun löllöjä käsivarsia. Inhoan mun rintoja, jotka on tuntuu välillä aivan liian pieniltä. Inhoan mun vatsaa ja sitä kuinka se on aivan liian iso. Inhoan mun alavartaloa; jalkoja jotka voisivat olla miljoona kertaa hoikemmat ja takapuolta, joka ei näytä siltä kuin sen pitäisi. Inhoan mun hiuksia, jotka on ohentuneet syystä ja toisesta. Inhoan mun vartaloa, sillä ei se oo semmoinen millainen se olis mun unelmissani. Ei mun vartalo oo semmoinen kuin sen pitäisi olla. Eikä mun kasvot oo niin kauniit kuin haluaisin niiden olevan. Enkä mä oo niin hyvä kirjoittamaan, laulamaan tai olemaan ystävä kuin haluaisin olla. En oo rohkea ja en osaa piirtää. Mä pelkään korkeita paikkoja, mulla on huono käsiala ja rakkautta kaipaava sydän - vaikka en oo rakastettava. En oo oikeastaan mitään mitä haluaisin olla enkä varmasti tuu olemaan mitään miksi haluaisin tulla.
Silti, mulla on perhe, ystäviä ja unelmia. Opiskelen unelmieni lukiossa ja osaan tehdä purkkapallon. En oo jäänyt mistään paitsi ja oon saanut kokea niin paljon asioita, vaikka en olekkaan maailman kaunein tai edes laiha. En osaa laulaa, mutta silti mulla on ystäviä. En oo kaunis, mutta silti saan monta halausta koulussa. En omista virheetöntä ihoa tai suoria hampaita, mutta mulla on silti maailman paras äiti, joka on tehnyt niin paljon mun vuoksi. 
Vaikka mussa on puutteita niin oon silti elänyt.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Ruma elämä.

Elämä on maailman kaunein asia. Maailma on maailman kaunein asia. Minun haparoivat askeleeni ja elämiseen ihastunut pääni. On niin kylmä ja sade kastelee maata hitaasti. Minulla on kenties kaikki hyvin. Osaan jo melkein lukujärjestykseni ulkoa ja meidän koulun ikkunat varmasti vuotavat, sillä istuessani eilen uuden puolen naulakoilla tärisin kylmästä. Nauroin myös siinä hetkessä niin paljon. Minulla on hyviä ystäviä.
Toisaalta olen välillä myös surullinen. Minä olen yksinäinen ja välillä haluaisin vain, että saisin monta monta monta halausta. Haluaisin jonkun saavan minut nauramaan. Haluaisin koskettaa sinua ja varmistaa oletko todellinen. 
Haluaisin jonkun koskettavan minua ja varmistavan minun olevan todellinen. Todella tässä hetkessä, todella nauramassa, todella kävelemässä. 
Elämä on välillä niin rumaa. Minä olen ruma, minun blogini on ruma, minun koko elämäni on rumaa. On niin rumaa herätä aamulla, on niin rumaa syödä, rumaa kirjoittaa, rumaa huutaa, rumaa hymyillä, rumaa rumaa rumaa. Maailmankaikkeus on niin ruma, että ihan yököttää. Minua oksettaa koko elämä ja kuinka rumaa se saattaa olla. Kuinka rumaa on rakastua tai olla ystäviä. Kuinka rumaa on nauraa tai tanssia. Se kaikki on niin rumaa, että en ole koskaan rumempaa nähnyt. Ruma elämä.
Minä olen elossa edelleen. Päivä toisensa jälkeen, sillä on rumaakin rumempaa luovuttaa.