Ruma elämä.

Elämä on maailman kaunein asia. Maailma on maailman kaunein asia. Minun haparoivat askeleeni ja elämiseen ihastunut pääni. On niin kylmä ja sade kastelee maata hitaasti. Minulla on kenties kaikki hyvin. Osaan jo melkein lukujärjestykseni ulkoa ja meidän koulun ikkunat varmasti vuotavat, sillä istuessani eilen uuden puolen naulakoilla tärisin kylmästä. Nauroin myös siinä hetkessä niin paljon. Minulla on hyviä ystäviä.
Toisaalta olen välillä myös surullinen. Minä olen yksinäinen ja välillä haluaisin vain, että saisin monta monta monta halausta. Haluaisin jonkun saavan minut nauramaan. Haluaisin koskettaa sinua ja varmistaa oletko todellinen. 
Haluaisin jonkun koskettavan minua ja varmistavan minun olevan todellinen. Todella tässä hetkessä, todella nauramassa, todella kävelemässä. 
Elämä on välillä niin rumaa. Minä olen ruma, minun blogini on ruma, minun koko elämäni on rumaa. On niin rumaa herätä aamulla, on niin rumaa syödä, rumaa kirjoittaa, rumaa huutaa, rumaa hymyillä, rumaa rumaa rumaa. Maailmankaikkeus on niin ruma, että ihan yököttää. Minua oksettaa koko elämä ja kuinka rumaa se saattaa olla. Kuinka rumaa on rakastua tai olla ystäviä. Kuinka rumaa on nauraa tai tanssia. Se kaikki on niin rumaa, että en ole koskaan rumempaa nähnyt. Ruma elämä.
Minä olen elossa edelleen. Päivä toisensa jälkeen, sillä on rumaakin rumempaa luovuttaa.