Kiitos jalat, jotka silloin yhtenä iltana vuosi sitten minua kantoivat.

 Kolmas viikko koulua, minä makaan peiton alla kipeänä. Elämäni ensimmäinen nieluviljely, jota inhoten muistelen. Onko mulla muuten kaikki hyvin? Kyllä, kiitos kysymästä. Monta uutta tuttavaa sekä niin monta kasvoa ja nimeä yhdisteltäväksi. Paljon tietoa, että päähäni koskee - en silti kadu hetkeäkään sitä, että seurasin unelmaani. Viime postaus sekava, kuten ajatukseni. Yritän järjestää niitä lokeroihin, mutta asiat vain hyppäävät mieleeni. Pääni sisällä on vuoristorata, jota pitkin kuljen niin lujaa ja yritän painaa mieleeni kaiken mitä näen. Näen erilaisia persoonia, mukavia opettajia ja paljon hyvää, jota voin vain odottaa jännittäen - kyllä tästä hyvä tulee. 

Tänään vuosi elämäni parhaasta päivästä, kun näin ihailemani naisen - kuningattaren. Vieläkin muistan miltä se tuntui, kun sydämeni löi samaa tahtia basson kanssa. Muistan, että olin elossa. Kiitos Lady Gaga ja BTW-BALL. Kiitos kipeät jalat samana iltana. Kiitos äänelleni, joka kesti kaiken kiljumisen. En voi kuin kiittää päivästä, jolloin olin kunnolla elossa.

Ensimmäisiä halauksia, ja kyynelehdin väsymystä.

Itken eräänä keskiviikkona väsymyksestä, halaan eräänä tiistaina ihmisiä, rakastan joka päivä koulua. Keskustelen eräinä iltoina Sallan kanssa. Nauran melkein joka iltapäivä Lempin kanssa. Eräänä keskiviikkona näen suloisen pojan bussissa, eräänä torstaina puhun bussikuskille, joka päivä olen kiitollinen. Eräänä päivänä hymyilen jokaiselle ihmiselle, eräänä päivänä syön munkin meijerinsillalla nauttien yksinäisyydestä. Eräänä päivänä ikävöin sinua, ja sitä kuinka tanssimme parkkihallin katolla. Eräänä aamuna pidättelen bussissa kyyneleitä, sillä kaipaan parasta ystävääni ja sitä kuinka makasimme hänen sängyllään puhuen maailmasta. Eräänä päivänä haluan samanlaista rakkautta kuin kissoilla. Eräänä aamuna herään onnellisena, kuten joka päivä.

Käännetään uusi sivu ja vuodatetaan mustekyyneliä.

 

Mulla oli tässä pieni kirjoitelma. Kurkistus mun pään sisälle, mutta ei liian syvälle. Pari pinnallisinta ajatusta. Pyyhin sen pois, sillä haluan olla aito.

Mua pelottaa lukio ihan liikaa. Mua pelottaa tulevaisuus. Mua pelottaa se, että mun ystävät unohtaa mut. Mua pelottaa se, että oon se outo alkaja. Mua pelottaa, että en pärjää. Mua pelottaa, että en oo tarpeeksi. Mua pelottaa kaikki. 

En saa unta. Pyörin sängyssä ja mietin asioita, jotka pyörivät mielessäni - onko mussa jotain vikana, miten pärjään uudella paikkakunnalla, miten pärjään, kun ympärillä on vain outoja kasvoja, miten pärjään, kun kukaan ei oo pitämässä mua kädestä kun pelottaa.

En oo saanut aikaiseksi kirjoittaa, sillä en tiedä mitä kertoisin. Kertoisinko siitä, kun itken turhista asioista. Kertoisinko siitä, miten lasken päiviä kouluun peläten. Kertoisinko peloistani, kertoisinko unelmistani vai kertoisinko vain kaiken? Kertoisinko kummallisista varpaistani vai uusista vaatteistani? Kertoisinko ystävistäni, tulevaisuudestani vai ostoksistani?

Päätin kertoa kaiken ja en mitään.