Absurdia, hämmentävää ja samalla niin tuttua ja turvallista. Mä en tiedä miksi, mutta just nyt tuntu hyvältä hetkeltä palata. Ehkä vaan tän tekstin kanssa tai sitten uudelleen ja uudelleen. Kenenkään ei tarvitse tietää, ei mun eikä kenenkään muun.
Nyt mä kuitenkin kirjoitan.
Ihan hullua, että 4 vuotta sitten, 15 vuotiaana mä kirjoitin tänne ensimmäistä kertaa. Se oli tammikuun viimeinen päivä ja mä muistan kuinka kävellessäni koulusta ysiluokkalaisena kotiin, mä pyörittelin ja makustelin mitä mä kirjoittaisin ensimmäiseksi postaukseksi tähän blogiin, koska halusin vanhan jälkeen uuden alun.
Mä en olisi koskaan silloin uskonut, että mun elämä olisi tällaista kuin se nyt on. Että mulla olisi tällaisia ihmisiä mun vieressä, että olisi käynyt erilaisia tapahtumia, jotka lopulta johti siihen, että mä istun sängyllä, flunssassa, Frozenlakanoissa ja kuuntelen Ed Sheeranin uusinta kappaletta, joka ilmestyi tänään.
Puoli vuotta kulunut siitä, kun mä viimeksi kirjoitin, mitä kaikkea on tapahtunut, mitä kuuluu ja kenelle kuuluu?
Mä aloitan siitä isoimmasta muutoksesta, jolla oli ja on eniten vaikutusta kaikkeen. Elokuun lopussa ihmissuhde, johon mä luotin enemmän kuin elämään, loppui. Yllättäen, yllätyksenä ja yhtäkkiä. Satoi vettä, myrskysi ja me ei enää oltu me.
Se ei ollut huono suhde, mä en ollut huono, sä et ollut huono. Jokaisella tarinalla on vaan loppu.
Kuitenkin, kaksikymmentäkuusi ja puoli kiitosta sinulle kaikesta mitä me koettiin yhdessä ja siitä, että olit sinä ja siinä - sinä kyllä tiedät mitä merkitset mulle.
Vaikka mä menetin jonkun, niin universumille tuhat ja kaksi kiitosta siitä, millainen ihminen sen seurauksena tuli elämään. Mä tutustuin ihmiseen, jonka kanssa me tanssitaan breakdanceä mun makuuhuoneen lattialla, lasketaan pulkalla aatonaattona laskettelurinteellä, soitetaan itkien toisillemme ja rakennetaan pilvilinnoja silloin, kun arki on liian kovaa.
Mä oon muutenkin niin kiitollinen hänelle, hänelle ja hänelle. Kiitollinen jokaisesta naurukohtauksesta ja vakavammasta keskustelusta. Kiitollinen ystävyydestä ja siitä, kuinka hyviä ihmisiä mun ympärillä on.
Turku ei tunnu kodilta, ei sen ehkä tarvitsekaan tuntua. Tuntuu kuin asiat ois alkanut nyt vasta selviämään. Selviämään mitä mä haluan elämälläni tehdä, missä ja miksi.
Toisaalta ei Turku oo kurjempi paikka löytää vastauksia tai etsiä niitä. Mä pidän tätä seikkailuna ja seikkailuissa ei aina tarvitse olla kotia tai järkeä.
Mä oon kuitenkin ihan hyvä just näin. Hyvä, vaikka oon joidenkin mielestä vähän lyhyt ja hyvä vaikka en osaakaan puhua ruotsia. Oon hyvä uskaltamaan ja hyvä olemaan ystävä. Oon hyvä juomaan lasillisen viiniä nopeasti ja tosi hyvä Aliaksessa - voittamaton oikeastaan.
19 vuotta mä oon ollut mä. En oo ollut ketään muuta, eikä mun tarvitsekaan olla. Mä saan nauraa vähän liian kovaa ja puhua liian nopeasti. Mä saan laulaa suihkussa ABBAA ja tanssia alusvaatteet päällä kun kokkaan. Mä saan laittaa hiukset kiinni jos ne on liian takulla ja mä saan tehdä mitä haluan.
Mä oon kirjoittanut paljon runoja, lukenut ihan liian vähän kirjoja, toivonut sydämeni ristissä jokaisella kellonajalla ja tähdenlennolla. Mä oon ajanut tosi liukkailla teillä, puhunut maratoonipuheluita puhelimessa, katsonut tähän mennessä tulleet Game Of Thrones jaksot ja käynyt Nikke Ankaran keikkabussissa. Mä oon tanssinut pöydällä, kaatunut pyörällä, oppinut viittomakieltä, jaksanut nostaa penkistä pelkän tangon, tehnyt päätöksiä ja suunnitelmia, jotta ne toteutuisi. Mä en tiedä haluanko lapsia, mutta oon listannut kivoja nimiä ja itkenyt aika paljon. Vastapainoksi mä oon nauranut saamatta henkeä, alkanut tykätä kaurapuurosta ja riisistä. Oon haaveillut muodonmuutoksista hiuksille, valvonut öitä, nukkunut päiviä ja alkanut pitää tästä vuodesta päiväkirjaa. Mä oon suunnitellut kesää, nukkunut ystävien vieressä ja seikkaillut. Mä oon nähnyt kahdesti peuran, ajanut kerran ojaan ja käynyt muutaman kerran elokuvissa. Mä oon istunut tunteja autossa, kun ollaan ajettu ilman päämäärää ja kiirettä. Mä oon ollut katsomassa futsalpeliä, ollut elämäni kolmatta kertaa paljussa ja mennyt ekaa kertaa elämässäni pesemättä hampaita nukkumaan.
Ja mun elämäni suurin unelma olisi se, että jokainen vuosi olisi edellistä parempi. Edellistä lempeämpi, edellistä upeampi, edellistä uskomattomampi ja edellistä enemmän.
