Hengitetään samaa ilmaa jälleen kerran, sinä siellä missä olet ja minä täällä. Minä olen syksyinen metsä. Lehdet tippuneet, oksat katkeilleet, tuulessa heilunut ja salaisuuksia täynnä. Minä huudan metsään salaisuuteni ja se vastaa olemalla hiljaa. Oksat katkeilevat jalkojeni alla ja puiden latvat huojuvat tuulessa. Aurinko värjää maailman punaiseksi ja kaikki on väritetty tarkasti syksyn väreillä. Tuntemattomat pilvet, tunnettu tie ja samat ajatukset ovat täällä, mutta tällä kertaa uudessa muodossa. Haluaisin edes hetken tunnista nukkua jonkun tärkeän vieressä, sillä yksinäisyys saa minut surulliseksi, ei silti liian surulliseksi. Tuntuu kuin universumi antaisi merkkejä ja nyt on jo syysloma. Rullaluistelin pitkästä aikaa nilkkani kipeäksi, mutta se tuntui silti niin hyvältä. Minulla on teitä ikävä ja teidän naurujanne. Minulla on ikävä yhteisiä hetkiämme, vaikka uusia hetkiä tuntuu vain vyöryvän päälle. Pidän tiukasti vanhoista muistoista kiinni, mutta samalla keräilen uusia muistoja joille hymyillä. Tämä on niin suurta, niin kaunista, niin syksyistä ja niin mahtavaa. Minä olen kuin syksyinen metsä. Vaikka kaikki näyttää surulliselta, niin pinnan alla minä jo valmistaudun tulevaan.
