lauantai 12. lokakuuta 2013

Minä olen syksyinen metsä.

 Hengitetään samaa ilmaa jälleen kerran, sinä siellä missä olet ja minä täällä. Minä olen syksyinen metsä. Lehdet tippuneet, oksat katkeilleet, tuulessa heilunut ja salaisuuksia täynnä. Minä huudan metsään salaisuuteni ja se vastaa olemalla hiljaa. Oksat katkeilevat jalkojeni alla ja puiden latvat huojuvat tuulessa. Aurinko värjää maailman punaiseksi ja kaikki on väritetty tarkasti syksyn väreillä. Tuntemattomat pilvet, tunnettu tie ja samat ajatukset ovat täällä, mutta tällä kertaa uudessa muodossa. Haluaisin edes hetken tunnista nukkua jonkun tärkeän vieressä, sillä yksinäisyys saa minut surulliseksi, ei silti liian surulliseksi. Tuntuu kuin universumi antaisi merkkejä ja nyt on jo syysloma. Rullaluistelin pitkästä aikaa nilkkani kipeäksi, mutta se tuntui silti niin hyvältä. Minulla on teitä ikävä ja teidän naurujanne. Minulla on ikävä yhteisiä hetkiämme, vaikka uusia hetkiä tuntuu vain vyöryvän päälle. Pidän tiukasti vanhoista muistoista kiinni, mutta samalla keräilen uusia muistoja joille hymyillä. Tämä on niin suurta, niin kaunista, niin syksyistä ja niin mahtavaa. Minä olen kuin syksyinen metsä. Vaikka kaikki näyttää surulliselta, niin pinnan alla minä jo valmistaudun tulevaan.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Niin paljon tapahtumia, niin vähän sanoja.

Niin paljon tapahtunutta, mutta niin vähän sanoja. Olen yrittänyt koota ajatukseni useasti tähän, mutta koskaan en onnistu - missä vika?
Kaikki menee ihan hyvin. En tiedä mitä se oikeastaan tarkoittaa, mutta päätän antaa mennä. Meinasin kaatua tänään käpyyn ja annan pienten sadepisaroiden tippua hiuksilleni. Pidän sinun pientä kättäsi kädessäni, kun kävelemme koulusi pihalla. Vanha koti on myyty, uusi vielä niin kovin kesken. Haikea olo, sillä niin paljon siellä tapahtui. Tuossa katsoin televisiota. Tuossa leikimme yhdessä. Tuossa itkin niin etten saanut henkeä, kun tuntui pahalta.
 Niin paljon tunteita, jotka kaikki pusertuvat sisälleni, koska en saa niitä ulos - ehkä aika ei vain ole oikea. 
Syksyiset sateet, kylmät tuulet ja pienen pienet onnellisuuden tunteet jotka muodostavat kokonaisuutena kokemuksia. Minä minä minä ja suosikki kirjasarjani lukemista jo kolmatta kertaa.