Oonan pieni vartalo omaani vasten, kun halataan jälleennäkemisen ilosta. Istutaan vierekkäin lattialla pelaten pleikalla ja Aleksilla on mun puhelin, johon häntä varten latasin vihaiset linnut. Vaikka he ovat serkkuja, niin mun sydämmessä heillä on toinen leima - pikkusisarukset.
Illan vaihtuessa yöhön, vedän lenkkarit jalkaani ja painan kuulokkeet korviini. Musiikki rytmittää sitä tahtia jolla ponkaisen maasta juoksuun. Tuntuu hyvältä laittaa itsensä juoksemaan, vaikka kuinka ei jaksaisi.
Mä näen sinusta unta, niin tyhmältä kuin se tuntuukin. En tiedä enää mitä tunnen, mutta en oikeastaan välitäkkään sillä, kaikki tuntuu edes jotenkin hyvältä. Välillä saattaa olla hankalampia päiviä ja musta tuntuu pahalta, mutta en silti pelkää sitä tunnetta. Se laittaa hyvät päivät tuntumaan supermahtavilta ja elämä on kumminkin auringon paistetta, naurua, turhia pelejä ja rakkautta - sellaista rakkautta, joka kestää maailmanloppuun asti.
Mä näen sinusta unta, niin tyhmältä kuin se tuntuukin. En tiedä enää mitä tunnen, mutta en oikeastaan välitäkkään sillä, kaikki tuntuu edes jotenkin hyvältä. Välillä saattaa olla hankalampia päiviä ja musta tuntuu pahalta, mutta en silti pelkää sitä tunnetta. Se laittaa hyvät päivät tuntumaan supermahtavilta ja elämä on kumminkin auringon paistetta, naurua, turhia pelejä ja rakkautta - sellaista rakkautta, joka kestää maailmanloppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti